maanantai 29. joulukuuta 2008

Ensimmäinen ultra

Tänään oli vuorossa ensimmäinen ultraus sairaalassa. Piti herätä ihan sika-aikaisin (huom! olen lomalla :D), kun meidän aika oli klo 8.30, ja bussilla matkustettiin. Pimeällä bussissa istuminen mutkaisella tiellä ei tunnu todellakaan hyvältä, hyvä etten yrjönnyt sinne bussiin... Päästiin miehen kanssa kuitenkin onnellisesti perille, ja löydettiin se äitiyspoliklinikkakin helposti.

Se ultraava kätilö oli ihan ystävällinen, ja kun paperihommat oli selviä, niin sitten vaan housut pois ja penkille makaamaan. Siellä huoneen katossa oli oma näyttöruutu vanhempia varten, joten ihan heti näimme siellä sellaisen möykyn! Se hemmo makoili siellä "selällään" (siihen anturiin nähden), joten kätilö pystyi tarkistamaan sen kädet, jalat, selkärangan ja pään. Pää-peppu-mitta oli 41,6 mm, mikä vastasi 11+1 viikkoa. Sairaalan laskennallinen kesto raskaudelle oli 11+2 viikkoa, joten mitat vastasivat hyvin laskettua, eikä äitiyskorttiin kirjattua laskettua aikaa muuteta. LA on siis virallisesti 18.7., eli meitsin täytyy vähän rukata tuota omaa sivupalkin laskuria. Pulssi oli tsuku-tsuku-tsuku-tsuku 169/min.

Kätilön piti sitten vähän tökkiä mua mahaan, että se tyyppi olisi suostunut kääntymään niskaturvotuksen mittausta varten. Eihän se halunnut kääntyä, vähän vaan räpisteli paikoillaan (oli kyllä hienoa nähdä kun se liikkui!). Ultrausta yritettiin myös vatsanpeitteiden päältä, mutta ei se ollut sen parempi asento niskan näkemiseksi. Kätilö kyllä sanoi, että eihän sitä turvotusta ole yhtään, että kyllä hän sen näkee jo tästäkin asennosta ettei sitä ole. Viralliseksi arvoksi se taisi merkata 0,1 mm. Menin ultran jälkeen siihen seerumiseulan verikokeeseen, eli siellä sitten selviää tarkemmin tuo riski mm. Downin syndroomaan. Samalla pistolla otettiin ne muutkin pakolliset verikokeet (veriryhmämääritys, HIV, yms.). Meinasin vähän pökräillä siihen labratuoliin, kun korvissa rupesi tuntumaan siltä, että kuulo lähtee, ja silmissä alkoi näkyä tähtiä. Onneksi heikotus meni oli kun vähän makoilin paikallani. Vähän noloa, kun minua ei ole koskaan aikaisemmin noin heikottanut edes verenluovutuksen jälkeen. Mutta minkäs sille mahtaa.

Kaiken kaikkiaan oli mahtavaa nähdä meidän bebe! Raskaus konkretisoitui ihan eri tavalla nyt, kun asian omin silmin näimme. Toivottavasti kaikki menisi tästä eteenpäinkin hyvin (ettemme saisi mm. talven influenssaa). Perheillemme kerromme raskaudesta näillä näkymin uutenavuotena.

lauantai 27. joulukuuta 2008

Välipäiviä

Olimme viettämässä joulua rauhallisesti miehen ja minun sukulaisten luona, joten kirjoittelussakin oli viikon tauko. Oli kyllä mukavaa viettää aikaa toisten vieraina arkisen aherruksen ulkopuolella. Nyt on saunottu, syöty ja levätty runsaasti. Karkkeja ja pipareita söin jouluna, mutta sallin sen itselleni joulun kunniaksi. Täällä kotona voi elää sitten taas terveellisemmin.

Ylihuomenna maanantaina on se ensimmäinen ultraus sairaalassa. Jännittää itse asiassa aika kovasti että mitä sieltä löytyy. Mutta kun en asialle juuri nyt voi tehdä mitään, niin pitää yrittää olla ajattelematta sitä liikaa. 

Raskaus muistuttelee itsestään edelleen mahavihlonnoilla silloin tällöin. Mahallaan nukkuminen, edes puolittain, alkaa olla tuskallista. Ainakin vatsa-, kylki- ja selkälihakset jumiutuvat oudolla tavalla moisesta. Lisäksi meidän jääkaappi haisee aivan järkyttävän pahalta, kun siellä säilytettiin vähän aikaa joulusillejä (joita ainoastaan mies syö). Mies ei haista jääkaapissa mitään, mutta minulle tulee heti huono olo jos raotan jääkaapin ovea edes hiukan. Sieltä pölähtää nimittäin niin kitkerä ja etikkainen haju, että päätä alkaa särkeä. Se paha haju oli tarttunut myös margariinin makuun(!). Tästä voimme siis päätellä, että meikätytön hajuaisti on lievästi herkistynyt... Kylmähorkkakohtauksia tulee edelleen iltaisin, ja tunteet, etenkin ärsytyksen tunteet, ovat pinnassa. Lievästi yllättäviä mielitekojakin on tullut pari kertaa eteen, mutta ne on ollut onneksi aika helppo toteuttaa. Miestä nuo oudot ruokatoiveet ovat ainakin huvittaneet. Mutta hyvä, että edes jollakin on hauskaa... :)

perjantai 19. joulukuuta 2008

Joululoma!

Jee, tänään alkoi piiiitkä joululoma! Ihanaa. Ajattelin pääasiassa levätä, ja ulkoilla niin paljon kuin suinkin. (Jotain työjuttuja pitänee tehdä lomallakin,  mutta en ota niistä paineita.)

Neuvolan terveydenhoitaja soitti sovitusti tiistaina, ja sanoi, ettei noista viime viikolla mittaamistani verenpaineista pitäisi tulla mitään sanomista. Ja ei sitä varmaan sitten tullut lääkäriltäkään, kun ei ole tänne soittoa kuulunut. Terkkari kuitenkin käski mittailla verenpainetta pari kertaa viikossa, sillä on hyvä pitää kirjaa siitä miten arvot nyt kehittyvät.

Edelleenkin alavatsalla juilii silloin tällöin, ja väsyttää. Välillä on hieman öklö olo, jolloin pitää mennä sohvalle lepuuttamaan. Pitää yrittää ottaa iisisti.

maanantai 15. joulukuuta 2008

Olla möllöttelyä

On tullut taas vähän taukoa blogikirjoitteluun, mutta jotenkin tuntuu, että elän vähän kuin välitilassa. Tietysti työjuttuja ja harrastustsydeemejä on ollut viime päivinä runsaasti, mutta muutenkin raskausjutut ovat tuntuneet etäisiltä. Kun ei oikein mikään tunnu missään (satunnaisia lieviä alavatsan vihlontoja lukuunottamatta), niin en oikein usko että olisin oikeasti raskaanakaan. Onneksi ultra-aika on jo kahden viikon päästä, niin sitten näemme tapahtuuko siellä kohdussa mitään.

Verenpaineita olen nyt terveydenhoitajan käskystä mittaillut viikon ajan, ja suht' normaaleja ne arvot ovat mittarin taulukon mukaan olleet. Eli ilmeisesti jännitin sitä mittausta siellä neuvolassa kovasti, ja lukemat pomppasivat ylös. Katsotaan mitä jatko-ohjeita saan, kun terkkari soittaa huomenna.

Joulukin on jo ensi viikolla, ja nyt alan vähitellen päästä joulutunnelmaan. Suurin osa lahjoista on jo hankittu, enää pitäisi tehdä joulusiivousta kotona (vaikka vietämmekin joulunpyhät vanhempiemme luona). Töitä olisi vielä muutama päivä, ja sitten odottaa toivottavasti pitkä joululoma!

keskiviikko 10. joulukuuta 2008

Varhaisultrasta

Ollaan tosiaan parin päivän ajan tosissaan mietitty sitä varhaisultraa miehen kanssa. Olimme jo kallistumassa siihen suuntaan, että voisimme mennä sellaiseen nyt lähiaikoina, ja soitin jo läheiselle gynekologiasemalle varatakseni aikaa. Siellä ei kuitenkaan vastattu puhelimeen parinkaan yrityksen jälkeen (olin koko ajan jonossa), joten päätin, että sinne en sitten ainakaan mene. Sitten mietimme asiaa vielä kerran siitä näkökulmasta, että se kaupungin tarjoama np-ultra seerumiseuloineen on kuitenkin vain vajaan kolmen viikon päässä (ja vain poliklinikkamaksun hinnalla). Joten päätimme sitten jättää sen varhaisultran kokonaan väliin. 

Kohdussa siis on jotain elävää, tai sitten ei ole, mutta tilanteen näemme joka tapauksessa kuun lopussa. Jouluna emme siis kerro asiasta vielä kenellekään. 

tiistai 9. joulukuuta 2008

Neuvola

Eilen oli ensimmäinen neuvolakäynti, ja siitä jäi ehkä vähän ahdistava fiilis. Se terveydenhoitaja oli kyllä tosi mukava ja reipas. Hänen kanssaan käytiin läpi sitä esitietolomaketta ja siihen liittyviä asioita. Sitten täti otti hemoglobiinin (ok) ja kävi tsekkaamassa antamani pissanäytteen (ok). Mutta sitten kun päästiin mittaamaan verenpainetta niin ei hyvä heilahtanut. Mun paineet on koholla, erityisesti yläpaine. Se mittasi sen kolme kertaa, ja kaikki ne oli yläkanttiin. Sen jälkeen kun vielä punnittiin (ihan järkyttävä paino, noussut kesästä ihan sikana), niin rupesin kyllä tosissani stressaamaan, että mitähän tästäkin tulee. 

Terveydenhoitaja kehoitti minua mittaamaan kotona tuota verenpainetta nyt viikon ajan, ja hän soittaa minulle ensi viikon tiistaina, ja kysyy mitä arvoja on tullut. Sen jälkeen hän sitten tarvittaessa konsultoi lääkäriä, että mitä asialle pitää tehdä. Muistan, että mulla on ennenkin paineet olleet normaalin ylärajalla, mutta noin korkeita lukemia en aiemmin ole saanut. Nyt sitten täytyy alkaa noudattaa ruokavaliota, mikä tukee ja ennaltaehkäisee mahdollisia tulevia ongelmia.

Sain kotiin mukaan pinon vauvapropagandaa, pitänee lukaista läpi. Jotenkin vaan tuntuu, että tästä on onnellinen odotus nyt kaukana, kun oman kropan realiteetit pomppasi silmille. Toisaalta on hyvä, että nyt edes mitattiin arvot, kun edellisestä kerrasta on aikaa. Vollailin vaan tovin sitä, että olen ihan paska äiti, kun en ole ollut tarkempi näiden asioiden kanssa...

Varhaisultrasta terkkari sanoi, että se on ihan oma valinta, jos sellaisessa haluaa käydä. Tosi monet kuulemma haluavat, kun se konkretisoi sen tulevan lapsen. Ja jos menen siihen, niin sitten voin perua sen tammikuun lääkäriajan, kun lääkäriasemilla ultrauksen tekee oikea gynekologi, ja neuvolassa sisätutkimuksen tekee pelkkä terveyskeskuslääkäri.

Että tällaista. Ehkä tämä näin alkujärkytyksen jälkeen vielä iloksi muuttuu, joskus.

maanantai 1. joulukuuta 2008

Öklö olo

Eilen alkoi tuntua mahassa ja kurkussa vähän öklö olo. Sellainen himppasen kuvottava fiilis. Toivottavasti tämä on raskaudesta johtuvaa, eikä mitään tautia... Tänään ei millään jaksaisi istua työpöydän ääressä, kun väsyttää ihan pipona, ja heikottaa sen verran, että tekisi mieli mennä pitkälleen sohvalle. Kuitenkin useampi tunti pitäisi jaksaa vielä pysyä pystyssä ennen kuin pääsen kotiin.

Siinä mielessä olen ihan onnellinen, että jos tämä on tällaista otattelevaa raskauspahoinvointia, niin pikku möntti on todennäköisesti elossa. Toivottavasti hemmolla olisi kaikki hyvin.

Tänään on jo joulukuu. Ekaan neuvolaan on enää viikko aikaa!