perjantai 31. lokakuuta 2008

Jyystöt jyystetty

Kp 21

Nyt on sekstailtu niin paljon ja tiuhaan, että ei varmaan ikinä. Tästä luonnollisesti seuraa se huoli, että onkohan se simppojen laatu hedelmöityksen kannalta nyt niin hyvä, kuin jos oltais jyystetty vain joka toinen päivä. Yhteenvetona: Ikinä ei ole mikään huoleton fiilis, ei vaikka olis tehnyt mitä.

Nyt sitten piinaillaan ja odotellaan. Parin viikon sisällä tiedetään miten kävi.

maanantai 27. lokakuuta 2008

Tule tule hyvä ovis...

Kp 17

Ovulaation pitäisi alkaa olla käsillä näinä päivinä. Vaikka olemmekin harrastaneet jyystöä lähes joka päivä, niin silti mietin, että riittääköhän tämä nyt mihinkään. Minulla ei ole ollut minkäänlaisia tuntemuksia mahdollisesta ovulaatiosta, ja muutenkin tuntuu, että kaikki lapsentekoon liittyvät jutut ovat kovin sattumanvaraisia ja hallitsemattomia.

Vähän alakuloiset fiilikset ovat muutenkin pinnassa. Olen viime aikoina tavannut muutamia raskaana olevia tuttuja, ja niiden ihmisten kanssa jutellessa mietin vain, että voi vitsit, olisinpa minäkin raskaana... Viime yönä näin unta, että minulla oli iso maha. Unessa pohdin sitä, että kuinka voisin teeskennellä juovani alkoholia, niin etteivät muut huomaisi että olen raskaana. Ihan kuin sitä ei siitä isosta mahasta olisi huomannut! No joo, tämäkin taas kertoo siitä, että ristiriitaisia ajatuksia on taas lapsijuttujen ympärillä pyörinyt viime päivinä. Lasta toivoessa huomaa, että ei pystykään hallitsemaan täysin kaikkea, ei voi määrätä aikataulua, ei saa taetta onnistumisesta, ei yhtikäs mitään. Odottaminen ja alistuminen saa olon tuntumaan niin pieneltä ja mitättömältä.

keskiviikko 22. lokakuuta 2008

Hedelmiä

Kp 12

Hedelmällisimmät päivät alkavat olla kohta käsillä, ja tällä kertaa meillä onkin strategiana heilutella peittoa ahkerasti ensi viikon lopulle asti. Ou beibi... :) Katsotaan sitten mihin tämä johtaa. Olisihan se hienoa jos nyt tärppäisi, mutta sitähän ei vielä tiedä että miten tässä käy.

sunnuntai 19. lokakuuta 2008

Viikon loppu

Kp 9

Käytiin miehen kanssa perjantaina kauppareissulla apteekissa katsomassa niitä ovistestejä. Vertailtuamme eri testien hintoja päätimme, että ei nyt kuitenkaan jakseta ruveta testailemaan ovulaatiota vielä. Ei olla sitä lasta niin väkisin vielä tekemässä, eli tulee jos on tullakseen. Ihan helpottavaa.

Kuluneella viikolla olimme myös tekemisissä useamman lapsiperheen kanssa, ja ne kohtaamiset herättivät kyllä erilaisia ja aika ristiriitaisiakin tuntemuksia. Lapsissa ei sinänsä ollut mitään vikaa, mutta niistä vanhemmista kyllä löytyi jos minkälaista tallaajaa. Ihan mielenkiintoista huomata miten eri tavoin eri isät ja äidit määrittelevät itsensä. Mutta ehkä jatkan tästä aiheesta joskus myöhemmin. 

keskiviikko 15. lokakuuta 2008

Ei mitään uutta

Kp 5

Telkkarista tulee "9 kuukautta" -elokuva. Pääosassa Hugh Grant, tuo limanuljaskoista niljakkain. On muuten niin kammottavan ällöttävä elokuva, ettei mitään rajaa. Amerikkalaista kliseistä perheonnea. Aika jännä, että ensin se nainen keksi että haluaa lapsen, ja sitten se jo tulikin raskaaksi ehkäisystä huolimatta ("ehkäisyn varmuus on vain 97%"). 

Täällä ei tapahdu mitään kurjuutta kummempaa. Välillä tuntuu siltä, että elämä lipuu sormien läpi, kun vain odottaa jotain tapahtuvaksi. Tämä lapsihommelikin on yhtä odottamista jo ennen kuin on päästy edes siihen onnelliseen odotukseen. Ensin odotetaan ovulaatiota, ja sitten sitä, että pääsisi testaamaan. Ja sitten sama uudestaan. Pitäisi ehkä hankkia elämä, jotain muutakin kuin töistä, harrastuksista ja lapsijutusta stressaamista. Huoh.

tiistai 14. lokakuuta 2008

Ovulaatiotestauksesta

Kp 4

Vuoto alkaa vähitellen loppua, eli kuukautisten kesto vaikuttaa olevan aika vakio, 4 vuorokautta. Vuotomäärät ovat runsaahkoja, mutta eipä tuo haittaa.

Eilen surffailin netissä, ja tein vähän ovulaatiotestien vertailua. Mietin jo sellaisten yksinkertaisten tikkujen tilaamista, mutta sitten tuoteselosteita lukiessani tajusin, että nehän on kaikki tehty Kiinassa. Päätin, että en halua tukea kiinalaista tuotantoa, joten rupesin etsimään onko mitään mikä olisi tehty muualla. Raskaustestejä on kai suomalaisiakin, mutta ovulaatiotesteistä en löytänyt kuin sen digitaalisen testin, joka on ilmeisesti valmistettu Englannissa. Tuota testipakettia on tarjolla aika monessa nettikaupassa, mutta taidan päästä helpoimmalla, kun marssin tuohon lähiapteekkiin ja käyn ostamassa sen sieltä. Saanpahan kanta-asiakaskorttiin leimat, vaikka se muutaman euron kalliimpaa olisikin.

Laskurin mukaan tässä kierrossa hedelmälliset päivät olisivat 25.-30.10. välillä, ja ovulaatio olisi n. 28.10.. Toivottavasti testauksesta olisi nyt apua ovulaation metsästyksessä.

sunnuntai 12. lokakuuta 2008

Lucky Me

Kp 2

Virtaus jatkuu vuolaana, mutta onneksi pahempia kramppailuja ei ole tullut. Olen tehnyt vähän kuukautissuojavertailuja, ja onpa kiva käyttää taas tamponeja näin kierukan poiston jälkeen. Kierukan kanssa en halunnut käyttää niitä, kun siinä olisi ollut aina se riski, että tamponi tarttuu kierukan lankoihin. Toisaalta silloin kuukautiset olivat niin niukat, että useimmat päivät pärjäsi pikkuhousunsuojilla. Viime kuussa ostin tarjouksesta ylikansallisia merkkisiteitä, joiden jokainen yksittäispakattu side on pakattu eri tavoin kuvioituihin muoveihin. Eilen käytin paketista sellaisen siteen, jonka kääremuovissa luki "Lucky You". Se ei varsinaisesti tuntunut kauhean kivalta tässä tilanteessa, kun sitä nimenomaan toivoo, että menkkoja ei tulisi... Mutta ehkä sen voi ajatella niin, että olen onnekas, kun elimistö toimii normaalisti(?) ja kuukautiset tulevat ajallaan. Tai sitten trendisiteiden ostajien oletetaan vain ajattelevan, että on onnekasta jos ei tule vahingossa paksuksi. Who knows.


lauantai 11. lokakuuta 2008

Alkoi jo

Kp 1

Tänään aamulla aukesivat hanat. Edellinen kierto oli siis 31 päivää, ja sitä edeltävä 32 päivää. Nyt sitten kramppailen täällä, ja yritän ottaa rennosti.

Ostin muuten torstaina töiden jälkeen apteekista raskausmonivitamiineja. Ehkäpä niitä syömällä tulee raskaaksi. :P Purkissa kuitenkin luki, että ne sopivat raskaana oleville, imettäville ja raskautta suunnitteleville. Annostus olisi 1-2 tablettia päivässä, mutta ajattelin yrittää muistaa ottaa 1 tabletin päivässä, turha sitä on tuplailla. Normaalin ruokavalionkin pitäisi sinällään riittää. 

Viime yönä näin paljon lapsiunia. Yhdessä unessa lasta odottava kaverini tuli kiusaamaan minua, että "minäpäs olenkin raskaana, ja sinä et". Vähän mälsä uni, vaikka nyt kun järjellä ajattelee, niin eihän sillä pitäisi olla mitään väliä mitä muut ihmiset tekevät. Kyse on kuitenkin vähän isommasta asiasta kuin kavereiden välisestä nokittelusta. Meilläkin on vielä 10 kierron verran aikaa odottaa tärppäystä ilman lisäapuja, eikä muutenkaan ole mitään kiirettä.

perjantai 10. lokakuuta 2008

Alkais jo

Nyt en taas oikein ymmärrä, että mikä tämän homman nimi mahtaa olla. Eilen ei tullut mitään vuodoksi mainittavaa, ainoastaan tosi tosi tosi vähän sellaista vaaleanpunertavaa valkovuotoa. Tänään aamulla tsekkailin, että kehissä on vähän enemmän veristä valkovuotoa, mutta eivät ole hanat vielä tämän päivän aikana kunnolla auenneet. Toisaalta olo on koko ajan sellainen menkkamainen, ja krampit vaimeasti muistuttelevat itsestään. Jos kuukautiset ovat nyt tullakseen, niin alkaisivat nyt sitten tosissaan, niin päästäisiin uuden kierron alkuun. Eilistä en siis vielä laskenut Kp 1:ksi, enkä varmaan vielä tätäkään päivää. Ei ole kyllä kiva, jos tavaksi alkaa tulla tällainen useamman päivän laimea tiputtelu ennen oikeita kuukautisia. :P

Ja eilen tein raskaustestinkin, miinustahan sieltä heilahti. Että turha toivoa näistä mitään valekuukautisiakaan.

Tänään esittelin miehellekin ovulaatiotestauksen ihmeellisen maailman. Kerroin, että aion ruveta tikuttelemaan ovista, ja että pihtailua hedelmällisinä päivinä ei arvosteta. Se totesi, että pitää sitten vähän säästellä itseään optimaalisiin ajankohtiin. :) No ei vaineskaan, yritetään olla ottamatta suurempia paineita vielä tässä vaiheessa, kyseessä on kuitenkin vasta toinen oikea yrityskierto.

torstai 9. lokakuuta 2008

Huti

Vähän alakuloiset fiilikset on nyt päällä. Aamulla tuli hieman tuhruvuotoa, ja alaselän kramppailut tuntuvat koko ajan voimistuvan oikeiksi kuukautiskivuiksi. Ei näköjään tullut täysosumaa tällä lottokupongilla. :/

Päätin, että rupean kyllä testailemaan ovulaatiota uudessa kierrossa. Parin viikon päästä siis uutta yritystä kehiin. Sitä ennen pitäisi keksiä jotain muuta ajateltavaa.

Nyt syön lohdutukseksi suklaata, silläkin uhalla, että naamaan tulee lisää näppylöitä. Aivan sama, en välitä.

keskiviikko 8. lokakuuta 2008

Mikään ei huvita

Kp 29

Tänään on ollut ns. hermot kireällä -päivä. Koko ajan jomottaa eri puolille alaselkää, eli on ihan sellainen olo, että menkat alkaa kohta. Muutenkin on työmotivaatio nollassa, kun ilma on noin aurinkoisen ihana ja minä vain möllötän sisällä. Kuten eräs tamperelainen suuri ajattelija sanoo, niin "mua ei huvita nyt yhtään mikään".

Miten voi odottaminen tuntua näin tympeältä? Kyse ei ole kuitenkaan kuin muutamasta päivästä, jolloin saa tietää miten kävi. Tavallaan tekisi hirveästi mieli alkaa jo testailla, mutta eihän siinä ole mitään järkeä. Eihän sellainenkaan olisi hauskaa, jos tulisikin joku haamuplussa, jonka jälkeen kuukautiset kuitenkin alkaisivat. Tai nyt jos tulisi negatiivinen, niin sitten sitä vasta vituttaisikin. Eli tässä vaiheessa voi vielä toivoa, kun mitään ei ole vielä tapahtunut. :P

tiistai 7. lokakuuta 2008

Harhaisen arvuuttelua

Kp 28

Eilisen päivän jomotti melkein koko ajan vasemmalle alavatsaan, jonnekin munasarjan(?) tienoille. Valkovuotoa oli myös runsaasti. Tämä jomotus on vähän poikkeuksellista, sillä yleensä ennen kuukautisia tulee vain koko alaselässä tuntuvia kramppeja, ja nekin välittömästi ennen kuin menkat alkaa. Mietin jo, että jos mulla olisi umpisuoli tulehtunut, niin senhän pitäisi olla oikealla puolella. Viime yönä se pahin "munasarjajuilinta" oli kuitenkin mennyt jo pois. Mitähän tuollainen jomotus mahtoi tarkoittaa, vai tarkoittiko mitään? Tällä hetkellä alavatsalla tuntuu ehkä vähän aristusta, jomotusta on lievästi.

Sitä olen myös vähän miettinyt, että miksi naamassa ei näy enempää näppylöitä? Yleensä ennen kuukautisia iho huononee ja finnejä pukkaa, mutta nyt kasvot ovat ihan ihmisen näköiset, vaikka olen mättänyt mm. suklaata. Tämä olisi tietysti positiivinen muutos, jos mun kuukausittaiset hormoniheilahtelut olisivat vihdoinkin asettuneet murrosikämoodista aikuiselle tasolle.

Mitäs vielä? Ai niin, maha on ollut vähän herkkä (suolen toiminnan kannalta), mutta ei siitä sen enempää. Ja eilen illalla oli niin kylmä, että makasin sohvalla viltin alla lämmittävä kauratyyny kainalossa. Mutta tuollaista on kyllä tapahtunut ennenkin, talviaikaan iltaisin tulee tuollaisia horkkakohtauksia (mm. nenänpää ihan jäässä).

Nyt kun oikein miettimällä miettii, niin kyllähän nuo oireet sopisivat raskauteen, mutta yhtä paljon sopivat kyllä kuukautistenkin alkamiseen. Piinaavaa! Mies oli liikkis eilen illalla, kun se tuli rutistamaan minua, ja sanoi, että "kyllä mua vähän jännittää, että tärppääkö". Vastasin, että kyllä minuakin jännittää, mutta että kannattaa pitää jalat maassa, kun raskauden onnistumisprosentti terveelle naiselle ihanteellisissa olosuhteissa on vain jotain 20-25% per ovulaatio. Siihen mies vastasi, että "on se suurempi prosentti kuin lottoamisessa, ja kyllä silloinkin jännittää, jos on ostanut lottokupongin, vaikka todennäköisyys voittoon onkin häviävän pieni". Tottahan tuo on! Jännittää saa, mutta pitää olla realisti.

maanantai 6. lokakuuta 2008

Ei oireita

Kp 27

Tässä pitäisi vielä viikko kärvistellä, jos ei menkat ala ennen sitä. Sunnuntaina viimeistään pitäisi alkaa, jos kierto olisi taas se 32 päivää. Yritän kovasti kuulostella kaikkia "oireita" raskaudesta, mutta ei taida niitä oikein olla. Ainoastaan alaselkään ja alavatsalle välillä vihlaisee, mutta hyvin miedosti (eilen ja tänään paikkana on ollut vasen puoli alavatsasta). Lauantaina illalla kuvittelin kahden minuutin ajan olevani raskaana, kun vasenta rintaa pisteli hyvin vähän, mutta ei tainnut se oikeasti olla mitään raskaudesta johtuvaa. Olen lukenut netin keskustelupalstoilta niitä arvuutteluketjuja, missä naiset kirjoittavat raskauden ensioireista listaa, ja sieltähän minäkin hullu olen yrittänyt oireita itselleni kalastella. Väsymys olisi tietty yksi oire, mutta taitaa se meikäläisellä johtua enempi lyhyistä yöunista ja liian vähästä ulkoilusta. 

Vaikka järki nyt sanookin, että todennäköisesti tästä kierrosta ei tärpännyt, niin silti tiedän olevani pettynyt sitten jos/kun kuukautiset alkaa. Mutta senpä näkee sitten viikon päästä miten käy.

torstai 2. lokakuuta 2008

Vauvauutisia, plop plop plop

On se vaan niin "jännää", että kun pääsee tähän tiettyyn ikään, niin kaveripiiristä alkaa pulpahdella vauvauutisia. Muistan olleeni vielä keväällä tosi järkyttynyt siitä, kun sain muutaman päivän sisällä tietää neljästä lasta odottavasta kaverista. Ja viimeksi viime viikolla tuli uusin tieto eräästä raskautuneesta kaveripariskunasta. Se uutinen ei varsinaisesti yllättänyt, mutta siitä tuli jotenkin sellainen olo, että mehän ollaan nyt ihan matkijoita kun ruvetaan omaa bebeä yrittämään muiden vanavedessä... Lapsijuttu ei olisi siis mitenkään originaali juttu meidän kaveripiireissä. Avauduin tästä miehelle, mutta onneksi hän toi järjen ääntä tähänkin asiaan. Eihän me tosiaan olla sitä lasta niille muille hankkimassa, ja toisekseen aivan samahan se on, mitä muut ajattelevat.

Yksi asia mitä vähän myös jännitän on se, mitä lapsettomat ja sinkkuna elevät läheiset kaverini sanoisivat vauvauutisista. Ajattelisivatko he, että olen ihan luopio kun nyt kuitenkin haluan lapsen/lapsia? Varmasti kaverit yllättyisivät asiasta, sillä en ole tosiaan tästä meidän yrityksestä puhunut edes lähipiirillemme. Ainoat, jotka tietävät tästä minun ja mieheni lisäksi ovat kierukan poistanut gynekologi ja tämän blogin lukijat. Ei tässä raskautumisyrityksessä mitään noloa varsinaisesti ole, mutta koska asia on niin uusi ja epävarma, niin turha sitä on lähteä kylille huutelemaan. Voihan olla, että meillä kestää tärppiin kauan, tai että ei onnistuta ollenkaan.

keskiviikko 1. lokakuuta 2008

Lokakuu

Kp 22
Lokakuu ja syksyinen viima saapui. Ovulaatioaika on selvästi nyt ohi, kun naama alkaa rasvoittua, ja näppylän alkuja alkaa pilkistellä naamasta (yöh). Alaselkää ja -vatsaa jomottaa satunnaisesti, mutta ei mitenkään merkittävästi. 

Voi vitsit kun pitäisi nyt jaksaa odotella tietoa siitä, että miten kävi. Piinaavaa ja hermostuttavaa. Viikonloppuna on bileet tulossa, ja on vaikea suhtautua alkoholin juomiseen. Onko lasillinen viiniä ok? Vai pitäisikö olla kokonaan ilman? En kuitenkaan haluaisi herättää huomiota juomattomuudella, mutta selittelykin on ärsyttävää. Jotenkin tuntuu, että ei tästä nyt mitään lasta vielä tule, mutta sitten jos se olisikin tulollaan, niin sitten tulisi tosi huono omatunto lasin tai parin juomisesta. Plaah...