Vauvaelämää

Olen monesti pohtinut mitä tänne blogiin voisin kirjoittaa. Juttua riittäisi paljonkin, mutta aika ei useinkaan ole kirjoittamiseen sopiva. Mietin myös kirjoittamisen lopettamista, mutta katsotaan nyt. Muiden blogien lukeminen on kyllä tärkeäksi muodostunut rutiini, josta en suostu luopumaan.

Vauvaelämä on asettunut uomiinsa, enää ei äitiäkään itketä niin paljon kuin alussa, onneksi... Poika on tosiaankin ihana söpöliini, joka kasvaa hurjaa vauhtia (imetys siis onnistuu hyvin toistaiseksi). Yöllä heräillään syömään 2-3 kertaa, eli ihan hyvistä unenpätkistä minäkin saan nauttia. Muuten olo tuntuu välillä aika zombilta, etenkin jos jumittaa neljän seinän sisällä ilman ihmiskontakteja liian kauan. Ulkoilu auttaa asiaan, ja minäkin olen vähitellen rohkaistunut lähtemään lapsen kanssa ihmisten ilmoille. Suoritin kerran jopa julki-imetyksen Stockan kahvilassa, kun lapsi huusi kiljuen nälkäänsä. Yritin tietysti olla mahdollisimman diskreetti, ja tuon reissun jälkeen itsevarmuus kohosi kyllä kohisten. Kyllä minäkin pärjään!

Poika

Äiti on ollut niin sekaisin ja väsynyt, että ei ole saanut aikaiseksi kirjoittaa blogiin mitään... Meille kuitenkin kuuluu olosuhteisiin nähden ihan hyvää, terve poikavauva syntyi vajaat pari viikkoa sitten (rv 42+1). Poika on iso jäpikkä, ja superihana.

Synnytys oli vaikea, ja kestää varmasti aikansa ennen kuin siitä yli pääsen. Toistaiseksi on parempi olla ajattelematta sitä, muuten rupeaa vain turhaan itkettämään. Käynnistelystä päädyttiin siis lopulta sektioon, josta olen itse vähitellen toipumassa.

Miksi kukaan ei varoittanut, että henkisesti vauvan tulo voi olla näin mullistavaa?!? Maidonnousu aiheutti aika mojovan baby bluesin, ja joka päivä löytyi useampi asia, mitkä itkettivät. Ah, niin ahdistavaa, etenkin kun on fyysisestikin hyvin väsynyt. Eilinen oli hyvä päivä, en itkenyt kertaakaan! Ehkä tämä tästä vielä joskus tasoittuu. Maailma tuntuu olevan vain niin pelottava paikka pienelle vauvalle kaikkine influenssineen yms., että äidin pää melkein räjähtää kun moisia miettii.

Maitoa on tullut ihan hyvin, ja poika oli miltei saavuttanut syntymäpainonsa kun sairaalasta lähdettiin (siellä tosin annettiin vähän lisämaitoa ensimmäisinä päivinä kun nälkä oli niin kova). Ensimmäisessä neuvolassa painoa oli tullut jo parisataa grammaa lisää. Napatynkäkin irtosi viikon ikäisenä. Seuraava neuvola onkin sitten jo ensi maanantaina.

Opettelua ja totuttelua tämä elämä siis nyt on, ja hyvin erilaista kuin ennen. Päivä kerrallaan mennään, eipä tätä muuten kai jaksaisikaan.

Hyvää kannattaa odottaa...

...ainakin toivon niin, sillä kotonahan sitä edelleenkin ollaan ja odotellaan. Tämänaamuinen yliaikaiskontrolli (rv 41+5) ei tuonut mitään uutta tähän tilanteeseen. Sikiöllä edelleen kaikki ok, ja lauantaina on vuorossa seuraava kontrolli. Jos tämä pikku jääräpää ei halua itsestään tulla ulos, niin maanantaina kuulemma viimeistään käynnistellaan (onneksi!).

Oma olotila alkaa olla aika väsynyt niin fyysisesti kuin henkisestikin. Eilen tuli muutamia tuntemuksia mahalle, jotka tulkitsin supistuksiksi, muuten on ollut satunnaista jomottelua alaselässä ja -vatsalla. Kohdunsuu kypsyy hitaasti, tilanne oli tänään suurinpiirtein sama kuin maanantaina, joten kalvojen puhkaisua ei voisi vielä tehdä. Toivottavasti lauantaihin mennessä olisi jo edistystä tapahtunut. Enpä olisi uskonut, että elokuun puolelle tässä uhkaavasti ollaan menossa...

Ei mitään uutta

Tämänpäiväinen osastokäynti oli samanlainen kuin edellisetkin. Vauvalla kaikki ok, minun verenpaineeni kohtuulliset (kotona mitattuna hyvät). Odottelu jatkuu siis näin kotosalla edelleen. Torstaina vuorossa onkin sitten jo yliaikaiskontrolli äitiyspoliklinikalla.

Viime yönä olin tuntevinani puoli neljän aikaan supistuksen, johon heräsin. Ainakin alavatsaa jomotti, ja maha oli kovana. Tunnin sitten pyörin sängyssä, ja odottelin josko tuolle olisi tullut jatkoa, mutta eipä tietenkään mitään sellaista tullut, ja nukahdin uudestaan. Pientä edistystä alakerrassa on kuitenkin tapahtunut, kohdunsuuta on enää sentti jäljellä, ja se oli melkein kahdelle sormelle auki. Toiveissa siis on, että synnytys käynnistyisi itsekseen, mahdollisimman pian tietysti!

Ja kotiin taas

Osastokäynnillä ei mitään uutta. Verenpaineet koholla, mutta pissa puhdas. Kohdunkaulaa vielä jäljellä, joten kalvojen puhkaisua ei voi tehdä ennen lääkkeellistä kypsyttelyä. Koska vauvalla oli kaikki ok, niin eipä ruvettu nyt viikonloppua vasten tabletilla käynnistelemään, kun ei ole pakottavaa tarvetta. Nyt kotona sitten vain lepäilyä (ei siis saa tehdä mitään kotihommia tai pitkiä kävelylenkkejä). Maanantaina uudestaan tsekkaukseen, jos ei olo huonone (tai synnytys käynnisty) sitä ennen.

Kaikki yhes koos

Kotona mölliskellään vieläkin. Eikä mikään tunnu missään satunnaista alaselän jomotusta lukuunottamatta. Huomenna onkin sitten vuorossa taas osastokäynti. Vähän jännittää mitä ne päättävät sen käynnistyksen suhteen, mutta sen tosiaan näkee sitten huomenna. *huokaus*

Jorvissa taas

Tänään kävin sovitusti taas Jorvissa, tällä kertaa siellä synnyttämättömien osastolla tsekkauksessa. Annoin pissanäytteen, ja makoilin käyrillä vähän aikaa. Sitten lääkäri tsekkasi tilanteen, ja totesi, että koska kaikki on vauvalla ok, niin parempi mennä takaisin kotiin odottelemaan. Ei siis merkkejä toksemiasta, ja verenpaine entisillä tasoilla. Lapsi liikkuu ja voi hyvin. Kohdunsuun tilanne about sama kuin perjantaina, eli pehmeä, auki sormelle ja n. 1,5 cm pitkä vielä.

Perjantaina on sitten uusi käynti osastolla, jos ei muuta tapahdu sitä ennen. Käynnistyksessä olisi siis tässä tilanteessa enemmän huonoja kuin hyviä puolia, joten sitä ei nyt tässä vaiheessa ruvettu tekemään. Jos kohdunsuun tilanne olisi perjantaihin mennessä edistynyt, niin silloin voidaan harkita sitten kalvojen puhkaisua tarvittaessa. Tällöin vältyttäisiin siltä lääkkeelliseltä kohdunsuun kypsyttämiseltä.

Voi, tulisipa se ulos sieltä ihan itsekseen, ja pian!!! Lievästi pettyneet fiilikset täällä kotona minulla ja miehellä. Meiltä alkaa loppua tekeminen, ja tällainen odottelu alkaa käydä hermon päälle. Argh...