Vauvaelämää

Olen monesti pohtinut mitä tänne blogiin voisin kirjoittaa. Juttua riittäisi paljonkin, mutta aika ei useinkaan ole kirjoittamiseen sopiva. Mietin myös kirjoittamisen lopettamista, mutta katsotaan nyt. Muiden blogien lukeminen on kyllä tärkeäksi muodostunut rutiini, josta en suostu luopumaan.

Vauvaelämä on asettunut uomiinsa, enää ei äitiäkään itketä niin paljon kuin alussa, onneksi... Poika on tosiaankin ihana söpöliini, joka kasvaa hurjaa vauhtia (imetys siis onnistuu hyvin toistaiseksi). Yöllä heräillään syömään 2-3 kertaa, eli ihan hyvistä unenpätkistä minäkin saan nauttia. Muuten olo tuntuu välillä aika zombilta, etenkin jos jumittaa neljän seinän sisällä ilman ihmiskontakteja liian kauan. Ulkoilu auttaa asiaan, ja minäkin olen vähitellen rohkaistunut lähtemään lapsen kanssa ihmisten ilmoille. Suoritin kerran jopa julki-imetyksen Stockan kahvilassa, kun lapsi huusi kiljuen nälkäänsä. Yritin tietysti olla mahdollisimman diskreetti, ja tuon reissun jälkeen itsevarmuus kohosi kyllä kohisten. Kyllä minäkin pärjään!