18.7.2009

Tänään on siis laskettu syntymäaika meidän pikkuiselle. Eipä ole ilmassa merkkejä, että mitään olisi tapahtumassa juuri tänään... Jännä ajatella kuitenkin, että tätä päivää on niin pitkään odotettu, ja nyt se on tässä. Huisia!

Eilen illemmalla tuli vähän ruskehtavaa tuhruvuotoa, joka tuli varmasti siitä sisätutkimuksen ronkkimisesta. Vuotoa ei tullut lopulta muutamaa pisaraa enempää, ja nukkumaan mennessä se oli jo loppu. Ehdin jo toiveikkaasti ajatella limatulpan irtoavan, mutta tuskinpa se oli nyt kyseessä. Odottelu jatkuu siis.

Jorvi-käynti

Tänään oli vuorossa se toinen äitiyspoliklinikan lääkäriaika. Kaikki oli siellä ok, pissa puhdasta, ja verenpaineet ovat pysyneet kotona siedettävissä rajoissa. Ultralla tsekattiin taas sikiön kokoa, ja se oli kasvanut viime kertaisesta tasaisesti. Painoarvio on tällä hetkellä maksimissaan (kun lääkäri sanoi mittaavansa varmuuden vuoksi yläkanttiin) n. 4,1 kg, eli ei mikään ylisuuri. Pikkutyyppi on sopusuhtainen (+minä olen pitkä), joten ongelmia ei pitäisi tosiaan tulla synnytyksessä. Reisiluu oli kuulemma erityisen pitkä, meille taitaa olla tulossa kenguru!

Lääkäri teki myös sisätutkimuksen, ja totesi, että kohdunsuuta on vielä 2 cm jäljellä, mutta se on jo sormelle auki, eli vähintään sentin. Jee, ne alaselän juilimiset ovat siis saaneet jotain aikaiseksi alakerrassa.

Seuraavan kerran menen Jorviin maanantaiaamuna, ellen synnytä sitä ennen. Kirjoittaudun raskaana olevien osastolle polikliiniseksi potilaaksi, eli silloin sitten tsekataan käynnistystarve (verenpainetta silmälläpitäen). Tuolta osastolta pääsee kuitenkin tarvittaessa kotiin yöksi, jos katsotaan, että voidaan vielä odotella actionia. Tuntui ihan jännältä, kun lääkäri sanoi, että "hyvää viimeistä viikonloppua kotona ennen synnytystä". Ensi viikolla se siis syntyy viimeistään!

Hemmottelua

Kävin tänään jalkahoidossa. Hoitelu teki oikein hyvää kovettuneille ja turvonneille sorkilleni. Nyt jalat ovat ihanan pehmeät, ja hieronta vähensi turvotusta paljonkin. Mieskin totesi kotiin tultuani, että "nythän ne jalat näyttävät ihan normaaleilta, eikä samanlaisilta pullamaisilta kuten eilen illalla". Kiitti vaan...

Huomenna on siis Jorvi-päivä. Vähän jännittää, että mitä lääkäri sanoo siitä käynnistyksestä. Haluaisin kyllä synnyttää mahdollisimman pian. No, sittenpähän nähdään miten käy.

40. raskausviikko

Tänään oli taas neuvolakäynti. Siellä ei ollut mitään erityistä, pissa oli edelleen puhdasta, ja sikiön sykkeet hyvät. Seuraava etappi onkin sitten perjantain äitipolikäynti, jossa päätetään mahdollisesta käynnistyksestä (ellei tämä tule ulos täältä vahingossa jo sitä ennen).

Viime viikon lopulla alkoi alaselässä tuntua juilimista, ja tänään oli jotain pieniä tuntemuksia mahan puolellakin. Mutta en uskalla toivoa liikoja, vaikka mitään muuta en toivokaan niin paljon kuin että päästäisiin tositoimiin ihan omin voimin.

Sais tulla jo...

Ajan kulutusta

Neuvolan terveydenhoitaja soitti tänään pikaisesti kertoakseen, että se eilen labraan toimittamani pissanäyte oli puhdas. Ei siis mitään tulehdusta, kuten arvelinkin.

Tänään olen ollut huomaavinani alaselällä sellaista pienen pientä tuntemusta, mitä entisessä elämässä olisi voinut kuvitella ensimmäisiksi merkeiksi menkkojen alkamisesta. Vaimeaa jatkuvaa jomotusta ristiselällä, tai jotain sinne päin. Niin kovasti salaa mielessäni toivon, että tämä olisi jotain lupaavaa synnytyksen kannalta, mutta eipä varmasti kannata kovasti hehkutella. Anyways, olisihan se ihan superhyvä, jos paikat olisivat edes vähän pehmenneet ja auenneet, jos käynnistykseenkin joudutaan menemään.

Aamupäivällä leikin myös ehtoisaa emäntää, ja pesin pyykkiä ja leivoin. Seuraavaksi ajattelin käydä epämääräisten ja sekaisten tavaralaatikoiden kimppuun, jos saisin vähän järjesteltyä jemmassa olleita tavaroita. Tavarakätköt vievät yllätävän paljon tilaa, etenkin kun asuntomme ei ole suuren suuri... :P

Neuvolakäynti

Tänään kävin taas neuvolassa tsekattavana. Kaikki oli ihan ok, verenpaineet siedettävällä tasolla, painokin (=turvotus) vähän laskeneena, ja hemoglobiini oli hyvä (134 g/l). Pikkuisen sydänäänet olivat kanssa ihan ok, pulssi vaihteli 155-167 välillä (asentoni oli selällään tuolloin). Oli hassua, kun menin siihen laverille maakaamaan, niin terkkari kysyi, että "onko sulla nyt supistus päällä?". Vilkaisin mahaa, ja toden totta, maha oli ihan kova ja hassunmuotoinen möykky. En siis tuntenut sitä supistusta itse, paitsi tietysti kädellä kokeilemalla, että juu, kovana se maha nyt on. Hetken päästä se pehmeni taas, ja muoto muuttui taas normaaliksi. Eli näitä harkkasupistuksia voi näköjään olla enemmänkin, minä en itse vaan niitä huomaa läheskään aina.

Pissa oli puhdas muuten, paitsi että oli nyt toisen kerran vähän valkosoluja mukana. Terkkari arveli, että kyse on varmaan valkovuodosta, mutta sanoi, että jos haluan, niin voin käydä huomenna toimittamassa pissanäytteen labraan. Ei mulla mitään virtsatulehduksen oireita ole, mutta eipähän jää sitten epävarmuutta. Ja mitäpä mulla ois muutakaan tekemistä...

Sf-mitta oli tavalliseen tapaansa yläkäyrällä. Keskusteltiin terveydenhoitajan kanssa siitä äitipolikäynnistä. Terkkarikin näki, että sairaalassa papereihini oli merkattu, että lapsen isokokoisuuden takia ei anneta mennä mielellään lasketun ajan yli tätä raskautta. Kyselin vähän eri käynnistysmenetelmistä, ja eihän ne kauhean miellyttäviltä mikään kuulosta näin synnyttäjän kannalta. Mutta minkäs teet, itse en voi vaikuttaa siihen miten kypsinä paikat on käynnistyksen aikaan. Parastahan olisi se, jos pikkutyyppi tajuaisi tulla ulos ihan itsestään, mutta merkkejä siihen suuntaan ei valitettavasti ole yhtään ilmassa. Mietin jopa, että pitäiskö mennä vyöhyketerapiaan, jos siitä saisi vähän edes placebovaikutusta...

Kypsyttelyä

Tänään on tasan kaksi viikkoa jäljellä laskettuun aikaan, eli pikkutyyppi saisi nyt tulla ulos ihan virallisestikin milloin tahansa. Ja saisi minun puolestani tullakin jo!

Toisaalta pelottaa edelleen että minkälaiseksi elämä tulee muuttumaan. Tämä äitiysloma-aika on mennyt tosi nopeasti, ja tuntuu, että mitään en ole tehnyt tai saanut aikaiseksi. Kavereita en ole nähnyt mielestäni tarpeeksi usein, ja siitä rupesinkin sitten miettimään että minkälaiseksi tämä meidän sosiaalinen elämä muuttuu lapsen syntymän jälkeen. Tai siis muutunko minä ihan mökkihöperöksi, joka ei uskalla tai osaa lähteä ihmisten ilmoille vauvan kanssa...?

Ajatukset ovat siis enemmän tai vähemmän sekaisin. Mä oon niin raakile vielä!